Eilistä päivääni ilahdutti suunnattomasti lähikauppani roskalaatikon kylkeen teipattu maanmainio ilmoitus. Imoitus oli selvästi suunniteltu ja toteutettu antaumuksella. Teksti oli kirjoitettu huolella ja harkiten ja kaiken lisäksi molemmilla kotimaisilla kielillä. Visuaalista ilmettä täydensivät kauniisti väritetyt kuvat. Aitoa käsityötä!

Ilmoituksen sisältö oli suurinpiirtein seuraavanlainen:

"Jos pihallanne on kuolleita mehiläisiä, voitteko tuoda niitä tähän pussiin. Kiitos!" Ja viereen oi teipattu siististi pieni muovipussi.

Jostai syystä tällaiset asiat saavat minut uskomaan ihmisiin. Lasten kyky luottaa omaan itseensä ja siihe, että kannattaa esittää pyyntö tuntemattomalle maailmalle ja uskoa, että  pyyntöön vastataan, on jotenkin niin hienoa. Hymyilin koko matkan kotiin. En tietenkään tiedä, miksi tämä lapsi on nähnyt niin paljon vaivaa saadakseen kuolleita mehiläisiä. Ehkä lemmikin ruuaksi?

Tänään löysin asuntoni lattialta kuolleen mehiläisen. Laitoin sen juhlallisesti pieneen rasiaan ja otin mukaani ohikulkumatkalle kaupan ohi. Ja miten kävi? Ilmoitus oli poistettu. Halusin teipata roskalaatikkoon kirjeen ja jättää mehiläisen siihen. Sitä itse toivoisin. Että maailma vastaisi vilpittömään pyyntööni positiivisesti. Että "tuntematon"  antaisi positiivisen signaalin, jos uskaltaa pyytää. "Olen nähnyt pyyntösi. Se on tärkeä. Tässä siihen vastaus." Ehkä meidän ei tarvitsisi olla niin tuntemattomia toisillemme. Ehkä voisimme useammin vastata toistemme hyvää tarkoittaviin pyyntöihin ja vahvistaa yhdessä sitä tunnetta, että maailma on hyvä paikka elää.

 

'

 

 

 

Sain tänään vierailla unelmieni paikassa! Vaikka oma unelmani ei ole yhtään sen lähempänä toteutumistaan, kuin ennen vierailua, minusta silti tuntuu, että se on. Tiedän, että unelmani voisi käydä toteen. Että on vain joitakin esteitä minun ja unelmani välillä. Oikeastaan en tavoittele kuuta taivaalta, vaan jotakin, joka voisi toteutua määrätietoisuudella ja pienellä onnella.

Esteinä ovat ne tavallisimmat, raha, aika, osaaminen... Ovatko esteet ylivoimaisia vai testataanko niiden kautta vain se, miten kovasti olen valmis tavoittelemaan unelmaani? Kuinka todellisia esteet ovat? Mistä nykyisestä olisin valmis luopumaan unelmani vuoksi? Ja millaista olisi elää unelmaansa? Osoittautuisiko se hetkelliseksi iloksi vai elämään merkitystä antavaksi suunnaksi?

Unelmat ovat vaalimisen arvoisia. Ne näyttävät meille suuntaa huomiseen, toteutuvat ne sitten kokonaan, osittain tai eivät ollenkaan. Ne ovat suuntavittoja, joiden ääreen pitää pysähtyä miettimään nykyistä elämää ja tulevia valintoja. Ne kertovat jotain tärkeää meistä. Unelmointi sallittua!

 

 

 

Harmillista, että monista elämän etuoikeuksista tulee ajanmittaan itsestäänselvyyksiä. Terveys, puoliso, työ, ystävät, hyvinvointi, rauha... Kunpa joka päivä muistaisi miettiä, kuinka paljon asioita elämässä on hyvin. Miksi vasta menetysten kautta nämä etuoikeudet nousevat omaan arvoonsa? 

Kuten esimerkiksi se, että pystyy kävelemään kivutta, niin paljon kuin haluaa ja rajoittamattomasti. Nautinnollisia askeleita paljain jaloin ruohikolla. Kiireisiä askeleita arjessa. Odotusta täynnä olevia askeleita matkalla kohtaamiseen. Tanssiaskeleita, juoksuaskeleita, hyppyaskeleita. Ja vapaus valita omien askeltensa suunta.  Siinä on riittävästi aihetta iloon!

 

 

 

Minulla on merkillinen tilanne, minulla on liikaa aikaa. Voiko aikaa oikeasti olla liikaa? Yleensä sitä on aina liian vähän. Mutta tuijoteltuani päivän verran valkoista betonikattoa aikaa tuntuu olevan niin paljon, että  minulla on varaa jakaa sitä jonkun kanssa. Niinpä tulin perustaneeksi blogin :). Mainiota nähdä, mihin tämä tie johtaa!

Kun arki on yleensä kilpajuoksua ajan kanssa, pysähtyminen on kummallista, ahdistavaa ja tuskastuttavaa. Olen koko päivän miettinyt, mitä kiireisiä asioita minun oikeastaan pitäisi hoitaa, koska aika kuluu ja erilaisia aikarajoja tulee vastaan. Olisi pysyttävä vauhdissa. Eikä tehottomuus muutenkaan tunnu olevan hyväksyttävää. Mutta pysähtyneisyyden tilassa mieleni ovatkin täyttäneet avarammat maisemat. Joskus on hyvä pysähtyä. Joskus on pakotettu pysähtymään ja kun on aikaa katsoa ympärilleen, voikin löytää uusia suuntia. Onnela 1 km  :).